Joskus harvoin jokin asia pysäyttää ihmisen ajattelemaan. Ajattelemaan sitä mikä on ja minne on menossa. Usein tätä ei onneksi tapahdu. Elämä on sen takia helpompaa. Vielä harvemmmin se pysäyttävä asia on kirja. Sanoma jonka takia joku on kirjan kirjoittanut. Voiko kirjan sanoman tiivistää yhteen lauseeseen? Luulin että ei, olin väärässä.

"Jos maapallo olisi elävä organismi niin se olisi sairastunut virukseen nimeltä ihminen."

Kirja on Alan Weismanin- Maailma ilma meitä. Luulin ostavani fiktiivisen kirjan joka hekumoi ajatuksella ihmisen luoman maailman tuhoutumisesta aikojen saatossa. Sen kirja tekeekin. Kirjan kantava ajatus se ei kuitenkaan ole. Kirja kertoo nimensä mukaisesti maailmasta ilman meitä. Mikäli me ihmiset katoaisimme- ei jäljelle jäänyt maailma surisi sitä.

Suremmeko itse virusperäistä tautia josta parannumme? Emme. Miksi siis maailmakaan surisi meitä?

Olisiko maailma parempi paikka jos jättäisin autoni tankkaamatta ja kävelisin kotiin? Ei, maailma jatkaa kohti vääjäämätöntä kohtaloaan riippumatta yksittäisen ihmisen henkilökohtaisista valinnoista.

Ajattelen, mutta olenko oikeasti olemassa? Riittääkö pelkkä asioiden tiedostaminen ilman toimenpiteitä? Onko tiedostaminen mutta toimimatta jättäminen suurempi rikos kuin pelkkä tietämättömyys?